10.4.2013

Kirjoitin vanhaan blogiini näin:

 Mikä tilanne on nyt? Sen kerron lähipäivinä, heti kun ehdin..

Niin siinä kävi, että 3 vuotta on kohta taisteltu tolkutonta riippuvuutta vastaan. 

Kyse ei ole ollut siitä että karkkia ja herkkuja nyt vähän on tehnyt välillä mieli. Eikä siitä että vähän karkkia olisi kulunut usein monia päiviä/viikkoja putkeen. 

Kyse on ollut todella pahasta sokeririippuvuudesta johon kuului helposti joka päivä puoli kiloa-kilo karkkia monena päivänä putkeen. Litra jäätelöä piti syödä yhdeltä istumalta. Eikä riitänyt, ehkä 2 litraa olisi ollut ok.

Kilo karkkia päivässä ei tehnyt pahaa, se meni vaikkka yhden tv-ohjelman aikana kaikki. 

Juustokakusta söin helposti puolet yhden päivän aikana yksin (päälle muut herkut). 

Makeaa, makeaa, makeaa. Aina mielessä, aina saatava. Monista tilanteista meni kokonaan ohi se itse tarkoitus kun mielessä pyöri vain ajatus herkuista. Automatkat oli rentouttavia karkkihetkiä. Sama se mihin mentiin kunhan oli jotain hyvää eväänä.

Kun oli tylsää, ratkaisu oli retki kauppaan (ostamaan herkkuja). 

Ja ei, en pysy hoikkana herkuttelemalla. En oikeastaan ollenkaan helposti. Saatoin lihoa 2 viikossa 4 kiloa. Sitten pidin muutaman viikon kurin (vain parina päivänä herkkua, muina täydellisen oikea ruokavalio). Mutta ne herkuttomat ajat, piru että olin kiukkuinen. Koko ajan teki mieli jotain hyvää, jotain suuhun laitettavaa. Tuijotin kelloa. Koska saa syödä. Monta päivää on seuraavaan herkkupäivään. Mietin päivät mitä hyää sitten osaisin, mitä tekisin? Olin kiukkuinen.

Sitten taas niinä päivinä kun söin vapaasti, olin huonotuulinen kun en pystynyt olla syömättä. Oli miten oli, aina olin tyytymätön tilanteeseen. 

Kaikkea on tullut kokeiltua eroon pääsemiseksi. Mikään ei ole tehonnut. Elämä on pyörinyt sokerihuurussa.

Riippuvuuden tason tietää kaikki joiden kanssa olen enemmän tekemisissä. Kukaan ei ymmärrä miten voin elää näin makea-ajatusten ympäröimänä. En itsekkään. Ahdistava loukku josta ei tuntunut olleen ulospääsyä.

Voiko sokerihimosta päästä eroon? Voiko sellaista tilaa saavuttaa jossa herkkuja ei tee mieli? Sellaista oloa että jos kesällä joskus syö yhden jäätelön, voi sen vain syödä. Sitä ei seuraisi halu saada toista, tai tarve rynnätä karkkiostoksille. Sen jälkeen ei kolua kaappeja hulluna haluten lisää jotain hyvää. Se herkku haettiin vaikka huoltoasemalta jos kaupat oli kiinni.

Voiko syttäreillä syödä palan kakkua ja olla tyytyväinen? Ilman että siitä seuraa edellä mainittu tilanne.

Jos se on mahdollista, täytyykö ilman makeaa olla kuukausi? No ainakin! Riittääkö 2 kuukautta? En usko.

Entä puoli vuotta? Vuosi? Mikä on se aika minkä jälkeen uskaltaa kokeilla?

Jo yksikin karkki, yksikin herkkuhetki kaataa mut. Koska on kulunut tarpeeksi aikaa jotta se himo ei palaa? 

Vai tuleeko sellaista? Onko elettävä ikuisesti ilman herkkuja? 

Tämä, tällä kertaa, lähti siitä että päätin olla 3-7 päivää ilman karkkia (jota olin mussuttanut viikkoja joka päivä yli puoli kiloa päivässä, välillä yli kilonkin). 7 päivän kohdalla vain ajattelin kokeilla, pääsenkö tämänkin päivän yli. Tiesin että jos syön, syön seuraavanakin päivänä ja kierre olisi taas valmis.

Tänään on 13. päivä ilman herkkuja. Ja se on äärettömän pitkä aika mulle, olen ehkä kerran kyennyt tähän viimisen 3 vuoden aikana. 

Onnistunko, en tiedä. Tie irti näin voimakkaasta riippuvuudesta on vielä pitkä. Ja varmasti kivinen.

Tällä hetkellä imetysdiettaan aika tiukasti ja joka päivä ruoka on täsmälleen samaa. Ei ole kasviksia, ei ole hedelmiä. Ei ole mitään naposteltavaa himon hetkellä. Toisaalta, en pystyisi monia herkkuja ID.n takia syömäänkään. Ja jotenkin niitä ilman pystyy olemaan nyt kuin luonnostaan. Vain ne sopivat (muutamat lajt) karkkia himottavat. 

Suurin taisto himoja vastaan tulee kun olisi taas lupa syödä kaikkea. Toisaalta, jos metys kestää vielä vuoden, parikin. Ehkä silloin voisin olla jo kuivilla? Voisinkohan?

Mä haluan löytää asioista taas niiden oikean tarkoituksen. Että esim. linnanmäelle kesällä meno on sitä itseään, perheen kanssa oloa eikä hattaran, jäätelön, herkkujen syöntiä varten. Televisiota voisi katsoa myös ilman karkkipussia. Tai jos ei karkkia ole, ei tarvitsisi jättää katsomatta (nythän en voi illalla katsoa rentoutuen mitään jos ei ole pussia vieressä). Ei tarvitsisi kuluttaa viikkoja odottaen vain viikonloppua herkkulupineen. Vaan voisi olla ja elää hetkeä. Nauttia elämästä ja olemisesa ihan vain koska se on nyt niin ihanaa. Ei kiukutella kun ei ollutkaan himon hetkellä mitään hyvää, ei tarvitse pilata päiviä kun karkki on loppu. Eikä sitten harmitella kun tuli taas syötyä yli puoli kiloa "sokeria". Ärsyyntyä kun söi ja samaan aikaan kun se loppui ja pitäisi saada lisää. Huoh!

Katsotaan kuin käy!